2011-07-17T05:18:00.000-07:00

ja lopulta huoneen lattialla lojui kymmenen kuollutta šamaania

äitisi kasvoilla oli säälivä ilme kun hän nojasi ovenkarmiin

sanoi ”Itsehän sinä ne tapoit” ja lähti

etkä ymmärtänyt mitä olit tehnyt ennen kuin ne tunsit ne

ne asuivat nyt sinussa

asuivat sinussa lopun ikäsi

heidän verestään sait peiton öisin, silmistä hehkut kattolamppuun

sormista teit käpylehmiä ja iholla tapetoit seinät

yhtenä yönä näit unta ketuista juoksemassa tuntureilla

Satu kuninkaasta

2011-01-28T02:00:00.000-08:00

Olipa kerran kuningas. Hän hallitsi pientä mutta kukoistavaa valtakuntaansa hyvin, ja alamaiset olivat tyytyväisiä häneen. Tuomarina kuningas oli tunnettu oikeudenmukaisuudestaan. Sodassa valtakunta ei ollut ollut kymmeniin vuosiin, sillä kuningas oli naapurivaltakuntien kanssa hyvissä väleissä.

Yksi ongelma kuninkaalla kuitenkin oli: hän oli yhä naimaton. Useat kuninkaan neuvonantajista olivat jo monesti muistaneet ilmaista tälle mielipiteensä asiasta.

”Teidän pitäisi hankkiutua pian naimisiin, herrani. Olette jo kohta neljäkymmentä.”

Yleensä kuningas ohitti huomautukset olankohautuksella ja sanoi, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä kuin huolehtia valtakunnan lisäksi vaimostakin. Sitten hän paneutui töihinsä ja lähetti neuvonantajat matkoihinsa. Kuitenkin syvällä mielessä kuninkaalla kyti huoli. Ilman jälkikasvua kukaan ei voisi periä valtakuntaa. Ja mitä kansakin ajattelee aviottomasta kuninkaasta?

Eräänä yönä, kun kuningas oli observatoriossa tekemässä tähtitieteilijöidensä kanssa merkintöjä taivaankappaleiden liikkeistä, hän huomasi jotain outoa. Kaukana horisontissa metsien takana siinsi korkea torni, jonka huipulla paloi valo. Sitä ei ollut ennen näkynyt siellä. Ja katso, hehkuvan valon kajossa istui kaunein nainen, jonka kuningas oli eläissään nähnyt. Hiukset olivat paksut kuin ankkuriköysi, mutta lämpimänruskeat ja kiiltävät. Päällään hänellä oli hienoimmasta purppuraisesta silkistä tehty leninki. Kuningas oli rakastunut.

”Minä hakkaan vaikka kaikki puut metsästä päästäkseni luoksesi”, hän sanoi itselleen. Ja niin hän tekikin. Heti seuraavan aamuna kuningas puhutteli alamaisiaan: ”Kuulkaa, kansalaiset! Olen löytänyt itselleni vaimon. Mutta jotta saan hänet tänne, teidän täytyy auttaa minua.” Väkijoukko hurrasi. ”Hakatkaa kaikki puut pohjoisen metsistä ja tuokaa ne tänne. Sitten pääsen hänen luokseen.”

Väki ryhtyi heti työhön. He kaskesivat havumetsistä peltoja, kuivasivat soita ja raivasivat läpitunkematonta korpea. Puut he kantoivat valtakuntaan, ja kuningas antoi heidän pilkkoa niistä polttopuita. Niillä lämmitettiin valtakuntaa koko talven.

Kuningas katsoi jälleen kaukoputkestaan: metsien takaa oli paljastunut satoja järviä. Kuningas puhutteli alamaisiaan.

”Kuulkaa, kansalaiset! Teidän täytyy vielä auttaa minua, jotta saan rakkaani tänne. Tyhjentäkää kaikki pohjoisen järvet ja kantakaa vedet tänne.” Ja niin he tekivätkin. Väki kuivasi järviä, lastasi vettä suuriin saaveihin ja kantoi niitä valtakuntaan. Vedestä kuningas antoi kansalaisten panna olutta. Eikä keneltäkään loppunut enää juotava.

Kuningas katsoi jälleen kaukoputkestaan: kuivien järvien takana näkyi suuri muuri. Kuningas puhutteli alamaisiaan.

”Kuulkaa, ystäväni! Auttakaa vielä kerran minua, niin häät pidetään varmasti. Purkakaa pohjoisessa seisova suuri kivinen muuri, niin tieni on avoin!” Ja niin tehtiin. Kansa nosteli kiviä, pani niitä kärryihin, jotka vedettiin valtakuntaan. Kivistä kuningas antoi väen rakentaa valtakuntaan lisää taloja. Eikä keneltäkään enää uupunut majapaikkaa.

Kuningas lähti matkaan. Hän tarpoi paljaaksi hakattujen metsien läpi, kuivien järvenpohjien päältä ja paksun muurin raunioiden ohi. Sitten hän saapui korkealle tornille. Tornissa ei ollut ovea, joten hän alkoi kiivetä seinää pitkin. Kuningas kiipesi väsymättä kolme päivää ja kolme yötä, kunnes saapui tornin huipulle. Hän kiipesi ikkunasta sisälle.

Ja mitä hän näkikään! Sängyllä makaava nainen oli pelkkä mätänevä ruumis, ja kalmanhaju täytti koko pölyisen huoneen. Silti kuningas käveli hänen luokseen ja sanoi: ”Vaikka et voikaan lasta minulle kantaa, niin vaimokseni minä sinut otan, koska niin lupasin.” Hän kantoi naisen valtakuntaansa. Heti seuraavana päivänä vietettiin häitä, ja valtakunta sai uuden kuningattaren.

Alamaiset kuitenkin kauhistuivat siitä, että kuningatar olikin kuollut. Valtakunnassa alkoi kiertää huhuja kuninkaan mielenvikaisuudesta. Hänen neuvonantajansakaan eivät enää luottaneet häneen. Kuningas huolestui päivä päivältä enemmän.

Sitten hän keksi, miten hän voisi hallita ilman jälkeläistäkin. Kuningas kirjoitti yhdeksässä päivässä kirjan, jonka nimesi Suureksi Kirjaksi. Suuressa Kirjassa kerrottiin, kuinka elää oikein: kaikki lait, säännöt, oikeudet, velvollisuudet ja niiden rikkomisesta koituvat rangaistukset. Kirjan valmistuttua kuningas antoi sen neuvonantajilleen ja käski noudattaa sitä, sillä Kirja oli pyhä. Neuvonantajat tottelivat.

Kuningas meni sitten valtaistuimelle vaimonsa viereen, työnsi tikarin sydämeensä ja kuoli. Ja niinpä kuolleet kuningas ja kuningatar hallitsivat Suuren Kirjan kautta valtakuntaansa iän kaiken.

2010-09-12T12:24:00.000-07:00

keijut asuivat venäläisessä maustekakussa
matkustin heidän luokseen tekemään paperitöitä
kädessä kirkollisverokorttipakka ja m(a)ustekynä

paperi on tehty puusta muttei kasva enää
”Haittapuoli on teonsana: älä käytä sitä”
syö prjanik ja saarra Pietari
niin ne asiat ennenkin hoidettiin

2010-08-28T11:38:00.001-07:00

kipupisteet ohitettiin viisitoistakesäisenä ja uskon että tästä lähtien se on vain alamäkeä

Uni

2010-08-25T13:56:00.000-07:00

Avain yöhön on rasiassa
lukittuna ikuisen valon tapahtumahorisonttiin.
Avain yöhön on päässä
vangittuna tahmeiden aivosolujen sokkeloon.

Se on kuvitelma, muisto,
ehkäpä tulevaisuudesta tai ei,
magneettisuu joka vetää puoleensa rautakärpäsiä,
kanuunankuulien sulaneita ytimiä.

Se on elektronimeren harmonia,
tasapainoinen jännite jonka lahtiin lyömät aallot särmittävät rantaa
todistajinaan kieppuvien majakoiden silmät.

Revennyt aurinko kutsuu lastaan:
minä uin ja uin ja aivot antavat myöten.
Ja kun unesta nousen, kaistapäänä
leivon mieleni luulemaan
että mikään ei ole muuttunut.

Ensiksikin

2010-08-23T03:13:00.000-07:00

Asian edessä on kymmenen virastoa

neljä taivaanmittaa, liikaa yhdelle käveltäväksi

ja kun ne ovat vielä vaakasuorassa.

Vihma iskee suoraan kohti vatupassilla mitattuna.

Virkamiesten triumviraatti ostaa teidät

minut, sinut, meidät

yskäisee hallitusti sateen tahrimaan lasiin

savun harmauttama lintu kivettyy ikkunalaudalle

vaikka kirjailette nimenne papereihin

kattoihin, viherkasvin ruukkuun

ette löydä kaikkea mitä niissä on

Ne kirjaimet ovat surma, ikävä ja syyllisyys; silti

yhtäaikaa elämä, rakkaus ja viattomuus.

Lauha syksy muokkasi tarinan toisenlaiseksi

kuin olisin itse osannut kirjoittaa.

LOMITTUNUT TILA

Satu kuninkaasta

Uni

Ensiksikin